Viisi nyrkkisääntöä itsenäistyvän nuoren tukemiseen
Nuorten odotukset itsenäistä elämää kohtaan ovat usein optimistiset ja valoisat. Koko elämä on edessä ja usko omaan pärjäämiseen on vahva.
Nuoret kokevat pääsevänsä vapauteen ja kasvattajat elävät ristiriitaisin tuntein.
Toisaalta kasvattajina luotamme nuorten kykyyn hoitaa asioitaan ja toisaalta olemme huolissamme heidän pärjäämisestään.
Itsenäistyvää nuorta tukiessamme meidän tulisi muistaa, että jokainen nuori on eri tavoin valmis ottamaan maailman vastaan. Osa nuorista on kulkenut kivikkoisen elämänpolun omaten paljon elämänkokemusta, jota emme olisi hänen toivoneet koskaan kokevan. Osa nuorista lähtee maailmaan suojatusta kodin ilmapiiristä, jossa vanhemmat ovat hoitaneet heidän asioitaan ja tukeneet pienissäkin elämänkolhuissa. Taustastaan riippumatta jokainen itsenäistyvä nuori haluaa kuitenkin astua omaan elämään, jota hän saa rakentaa omansa näköiseksi.
Anu Tikka
Anu Tikka toimii valmentajana ja kouluttajana hyvinvointialalla (RatkaisunAvain oy) sekä toiminnanjohtajana lapsisyöpäpotilaiden ja heidän perheidensä hyvinvointia tukevassa yhdistyksessä (Kympin Lapset). Anu omaa pitkän työhistorian lapsiperheiden hyvinvointia tukevissa ammatillisissa organisaatioissa, jossa hänellä on ollut mahtavat mahdollisuudet kehittyä erilaisten psykososiaalisten tukimuotojen asiantuntijaksi.
Istun 42 -vuotiaana toiminnanjohtajana asiakkaani kanssa puiston penkillä. On kuuma ja minulla on ylläni lyhythihainen paita, joka paljastaa ison ja väkevän tatuointini. Asiakas katsoo kuvaa ja muuta olemustani kysyen: ”Koska olet ottanut ton?” ja ”Kaduttaako?”. Kuten saatat jo arvata, tatuointi ei välttämättä vastaa nykyistä rouvamaista habitustani. Vastaan hänelle: ”Ei kaduta. Sen kautta muistan aina, millaista on olla väkevillä mielipiteillä varustettu 19 -vuotias nuori, jolle koko maailma on hänen.” Ajatus tuosta elämäntilanteesta on sellainen, jota haluan vaalia, jotta muistaisin millä tavoin nuoren maailma eroaa aikuisen maailmasta.
Miten toimia itsenäistyvän nuoren tukijana?
Kasvattajalle nuoresta irti päästäminen on usein helpommin sanottu kuin tehty. Tukiessamme itsenäistyvää nuorta, meidän olisi hyvä antaa hänelle tilaa pohdiskella, miten hän haluaa rakentaa kotiaan ja elämäänsä. Hänen toiveensa voivat olla hyvinkin ristiriitaisia omien näkemyksiemme kanssa, mutta silti meidän tulisi tukea nuorta hänen omien haaveidensa tavoittelussa. Joskus tämä haaveiden tavoittelu päätyy elämässä kompurointiin, mutta näissäkin tilanteissa meidän tulisi kunnioittaa nuoren itsenäisyyttä. Nuori voi kannatella elämäänsä vain, jos annamme hänen tehdä niin.
Nuori voi kannatella elämäänsä vain, jos annamme hänen tehdä niin.
Tyypillisiä kasvattajien huolia ovat raha-asiat, työn ja/tai opiskelun jatkuminen, itsestään huolehtiminen ja arjen hallinnan haasteet. Mielessä pyörivät ajatukset hyvän työn ja toimeentulon merkityksestä ja terveellisistä elämäntavoista. Ajoittain huolemme nuorten itsenäistymisestä nousevat tunteissamme niin pintaan, että alamme ”hössöttämään” nuoren ympärillä, kertoen kuinka asiat tulisi hoitaa tai alamme kertoa totuuksia siitä, kuinka elämää tulisi elää. Koemme, että elämänkokemuksemme myötä meillä olisi vaikka kuinka paljon vinkkejä, joita olisi otettava huomioon tässä ja nyt. Ja kuten ehkä vastaavia tilanteita itse kokeneena tai sivusta seuranneena olemme huomanneet, hössöttämisen tie ei välttämättä ole se nuorta tukevin tie. Miten siis toimia nuorta tukevasti ja rauhallisin mielin?
Viisi vinkkiä kasvattajalle
Sen lisäksi, että annamme nuorelle tilaa elää omaa elämäänsä, meidän tulisi pysyä tavoitettavissa ja olla vierellä kulkijoina. Käytännössä on tämä tarkoittaa monia eri asioita, mutta viitenä nyrkkisääntönä voidaan pitää seuraavia:
- Osoita kiinnostumista kysymällä kuulumisia ja tarjoamalla apua. Jokainen nuori tarvitsee vierellä kulkijan, joka on kiinnostunut hänestä ja hänen kuulumisistaan. Vierellä kulkija voi olla vanhempi, läheinen tai vaikka ammatillinen tukihenkilö. Vierellä kulkijan tulee myös osata olla sivussa, kun nuori haluaa pärjätä itse. Tuputtamatta liikaa mutta kysymällä tarpeeksi, osoitat olevasi käytettävissä, kun nuori haluaa keskustella asioistaan.
- Kun omat tunteet nousevat pintaan pysähdy hetkeksi ja pohdi miten tarjoat apua loukkaamatta nuoren itsenäisyyttä. Apua voi tarjota monin eri tavoin. Tuloksellisin tapa on usein sellainen, joka antaa autettavalle mahdollisuuden päättää omasta elämästään.
- Kysy avoimia kysymyksiä. Kun huomaat, että nuori on vaarassa epäonnistua merkittävissä määrin, älä tuomitse, vaan kysy ”Miten olit ajatellut hoitaa tämän asian?” tai ”Voisiko asian hoitamiseen olla muitakin tapoja?” Kysymällä avoimia kysymyksiä, rakennat ratkaisukeskeistä keskustelua ja jätät tilaa nuoren omalle oivaltamiselle, joka tuottaa usein nopeammin positiivista toimintaa.
- Kerro nuorelle hänen vahvuuksistaan. Jokainen arjen hallinnassa menestynyt yksilö tarvitsee uskoa omaan pärjäämiseen. Itsenäistymisen tiellä tämä usko saattaa ajoittain horjua. Nuori tarvitseekin sinulta koko itsenäistymisen matkalla positiivista palautetta. Sitä tulisi antaa niistä pienistä ja todellisista asioista, joissa nuori pärjää hyvin. Positiivisuus lisää positiivisuutta.
- Muista, että nuoren aivot ovat vielä kehitysvaiheessa. Aikuistumista tapahtuu pitkälti 30 -vuotiaaseen asti niin sosiaalisella, psyykkisellä kuin neurologisella tasollakin. Nuorelta aikuiselta ei voi vielä odottaa kaikissa asioissa kypsän aikuisen päätöksiä. Anna siis itsenäistyvälle nuorelle aikaa kehittyä ja kypsyä.
Jaa teksti