Meri-Tuuli Risti (ent. Lindholm)

Olen sosiaalialan ammattilainen, jonka ura on painottunut nuorisotyöhön, lastensuojeluun sekä lähisuhdeväkivaltatyöhön. Sittemmin olen opiskellut myös johtamista ja nykyään työskentelen asiantuntijatehtävissä kuntasektorilla.

Idean Neo-työkirjan kirjoittamiseen sain lastenkodista, jossa työskentelin aiemmin. Huomasin, kuinka suuri harppaus monelle nuorelle on muuttaa kotoa omaan asuntoon - saatika, jos muutto tapahtuu sijaishuollosta käsin. 

Neo-kirja on saanut lämpimän vastaanoton niin sosiaali- kuin opetuspuolella. Harkitsetko, sopisiko kirja käyttöön myös teidän yksikköönne? Laita rohkeasti viestiä, kysy lisätietoja tai ehdota yhteistyötä!

Meri Lindholm
Kuva: Maija Mattila
Tea Siren
Kuva: Maija Mattila

Tea Siren

Olen Helsinkiläinen visuaalisen viestinnän ammattilainen ja freelancer-graafikko sekä -kuvittaja.

Minua kiinnostaa työssäni kestävä kehitys sekä ekologisesta että sosiaalisesta näkökulmasta, ja siksi olenkin ollut mukana monenlaisissa sitä sivuavissa projekteissa koskien esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia urheilumaailmassa.

Siksi NEO-projektiin mukaan lähteminen tuntuikin niin luontevalta ja oikealta. Mahdollisen yhteistyön tiimoilta voit olla yhteydessä minuun:

Tilaa Neo-työkirja helposti tästä!

Suurempien tilausmäärien tiedustelut ja tarjouspyynnöt: info@arthouse.fi